Päivä kului kuin pikakelauksella.
Ja oli ihanasti erilaisempi ,kuin normaali koomauspäiväni.
Tavalliseen tapaani sain melkein juosta bussiin... en tiedä mikä siinä on,että on vaikea päästä tien toiselle puolelle suhtkoht ajoissa.
Säikyttelin autoilija parkoja (ja sivussa bussikuskia),kun juoksin tien yli käsiäni vispoen jokaiseen ilmansuuntaan.
Oli pakko hoitaa kaikenlaisia tylsiä asioita kaupungilla. Työkkärissä oli ainakin hyvin tympeää. En edes kuunnellut sitä tätiä (olisi vissiin pitänyt?)
Kun olin mielestäni tarpeeksi kärsinyt,häiriköin ystävääni saadakseni seuraa. Kävimmekin olemassa lihavia kiinalaisessa ja pitihän aikaa kuluttaa hieman vaatekaupasta vaatekauppaan loikinnalla.
Kurkkasin pitkästä aikaa Seppälän tarjonnan, ja ilahduin kovin hoksatessani kaikkien normaalihintaisten tuotteiden olevan -20%
Olin sitten pahis (vaikka olinkin laittanut itselleni shoppailu kiellon),kaappasin mukaani tekokynnet joita olin jo Tampereella hypistellyt :)
Cawaii Nail from Seppälä <3 |
Osittain iski kamala kateellisuus, poikaystäväni ei ole tehnyt elettäkään tuodakseen minulle muovista rehua...saatika sitten elävää.
(Toki Jyväskylästä käsin on varmasti yleensäkkään vaikea taikoa kukkia miulle tänne Pohjanmaalle)
Kyllä,tiedän. Ei saisi ruikuttaa. Mutta aijon silti ihan pikkiriikkisen tehdä niin.
Kuitenkin illemmalla,kun olin selvinnyt kotiin.
Saanut koneen päälle ja olin poikaystäväni kanssa jutellut mukavia mesessä.
Olin varma,että hän oli täysin pihalla mikä päivä nyt on(ihmettelihän sentään kovasti ystävänpäivänäkin,että mikä päivä nyt oikein oli :D)
Joskus tosin pöljästi osaa yllättää<3
7th says:
hyvää naistenpäivää puppelimuppelimonkey :3
(Anteeksi ällöttävä lempinimeni)
Jotenkin tämän asento näytti epämukavalta o_O
Tuli siinä toivoteltua naistenpäivät kaverillekkin,jonka kanssa jäin jauhamaan fb'n chatin avustuksella puuta heinää.
Aloin leikkimään sana-assosiaatio leikkiä : Elovena -> pelto-> Lauri Tähkä seisomassa pellolla.Pääkallon kanssa.
Lopputulos :
Copyright to L (oletan tämän olevan jonkinmoinen lahja minulle?)
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti